Casa Delivery on koko Suomessa toimiva kodinkoneiden ja huonekalujen kotiinkuljetuksiin, sekä niiden asennuksiin erikoistunut yhtiö. Lisäksi yhtiö on aloittanut hiljattain myös ilmalämpöpumppujen asennukset osana palvelujaan. Yhtiön suurimpia asiakkaita ovat pohjoismaiset kodinkone- ja huonekaluliikkeet.
Casa Delivery on asettanut itselleen tavoitteeksi nopealla aikavälillä tapahtuvan ajokaluston sähköistämisen. Tällä hetkellä sen ajokalustoon kuuluu yhteensä 70 hyötyajoneuvoa, joista 30 % on jo täysin sähköisiä. Ensi vuonna tavoitteena on 60 % sähköisen kaluston osuus, ja vuonna 2025 jo 90 % kalustosta koostuisi täysin sähköisistä hyötyajoneuvoista.
"Yritykset ovat nykyisin erittäin valveutuneita koko toimitusketjunsa vastuullisuuden osalta. Siksi koemme, että ajokalustomme sähköistyminen on meille iso myyntiargumentti nyt ja tulevaisuudessa. Pitkällä aikavälillä tulemme myös saamaan säästöjä sähköisten ajoneuvojen pienemmistä huoltokuluista ja sähkön halvemmasta hinnasta verrattuna perinteisiin polttoaineisiin", kertoo Casa Deliveryn toimitusjohtaja Anders Stennabba.
Nykyisestä sähköisestä hyötyajoneuvokalustosta kolme on Maxus e-Deliver 9 -pakettiautoja ja viisi erilliskorilla varustettuja e-Deliver 9 -alustoja. Vuoden loppuun mennessä Maxus-kalusto kasvaa 12 autoon, kun se täydentyy vielä neljällä uudella erilliskorilla varustetulla e-Deliver 9 -alustalla. Stennabban mukaan Maxus erottui edukseen sen pitkällä toimintamatkallaan, pitkällä takuullaan sekä autojen nopealla saatavuudellaan.
"Operoimme pääsääntöisesti kaupunki- tai taajama-alueilla, jossa sähköisen voimalinjan edut tulevat parhaiten esiin. Tästä johtuen autoja ei tarvitse useimmiten edes ladata päivän ajojen aikana, vaan kuljettajamme laittavat ne lataukseen päivän ajojen päätteksi vasta terminaalissa. Kokemuksiemme perusteella suhtaudummekin ajokalustomme lähes täyteen sähköistymiseen erittäin luottavaisesti", Stennabba jatkaa.
"Myös haja-asutusalueiden ajot hoituvat pääosin sähköisellä kalustollamme, mutta esimerkiksi Keski-Suomen ja Lapin perukoilla tämä ei vielä aina onnistu. Siksi kalustossamme täytyy olla myös muutamia perinteisiä diesel-malleja", Stennabba päättää.
Casa Delivery Ab Oy
Casa Delivery tarjoaa kotiinkuljetuksia, sekä kodinkoneiden ja kalusteiden asennuksia. Yhtiö tarjoaa myös varastointipalveluja kaikilla toimipisteillään. Casa Delivery on asettanut tarjoamilleen kuljetuspalveluille korkeat ympäristötavoitteet, esimerkiksi ajokaluston päästöttömyyden osalta. Tämä on yksi syy, jonka ansiosta useat pohjoismaiset kodin sisustus- ja kodin elektroniikkayritykset luottavat Casa Deliveryn palveluihin.
Maxus Suomi/RSA
Maxus on osa SAIC Motor -konsernia, joka on yksi maailman suurimmista autonvalmistajista. SAIC Motor panostaa vahvasti innovatiiviseen teknologiaan ja liikenteen sähköistämiseen. Norjalainen RSA on ollut Maxuksen maahantuoja Pohjoismaissa vuodesta 2018 alkaen. Yhtiöstä on tullut lyhyessä ajassa vahva toimija pohjois-eurooppalaisilla sähköautomarkkinoilla jo yli 200 jälleenmyyjän voimin.