Heidi Nieminen, 40, aloittaa Maxus Suomen myyntipäällikkönä 1. helmikuuta. Maxus valmistaa sähköisiä pakettiautoja ja tila-autoja.

–Autoala on nyt murroksessa ja haluan olla mukana muutoksessa. Sähköautot eivät enää ole tulevaisuutta vaan todellisuutta. Minusta on hienoa olla rakentamassa sähköistä autoilua alusta asti, Heidi Nieminen kertoo.

Heidi Niemisellä on 22 vuoden kokemus autoalalta. Ennen Maxus Suomeen siirtymistä hän oli Renault´n tavara-autojen aluemyyntipäällikkö.

Delta Auto aloittaa Maxus-autojen myynnin ja huoltotoimenpiteet helmikuun aikana.

–Odotan innolla, että pääsen tekemään yhteistyötä Delta Auton kanssa ja tulevan Tampereen jälleenmyyjän kanssa. Haemme myös lisää jälleenmyyjiä, Heidi Nieminen sanoo.

Norjalainen RSA on Maxus-autojen maahantuoja. RSA Suomen toimitusjohtaja on Christer Stahl.

–Heidillä on vankka kokemus pakettiautoista ja yritysmyynnistä. Hän on toiminut sekä jälleenmyynnissä että maahantuonnissa. Olen iloinen, kun saan hänet osaksi Maxus Suomen ja RSA:n tiimiä, Christer Stahl kertoo.